ePortfolioni oli alunperin Canvassa, joka on helppoa päivittää kännykällä. Kännykän näkymä on pieni, joten tasaisesti oli kyseisessä sivustossa kirjoitusvirheitä. Sisältöjä oli myös helppo siirrellä huomaamattaan kännykän näyttöä sormellä liikutellessa. Toukokuun 2025 lopulla, sain ajatuksen ottaa käyttöön tämän Kapsin sivutilani. Tässä kohtaa ongelmana on vain noin 15 vuotta vanha näppis, josta alkavat jo kirjaimet kulua pois ja osa painikkeista toimii tuurilla. Elämästä löytyy aina petrattavaa ja moneen asiaan saa mukavan humoristisen näkökulman. Sujuvasti luen monesti oman tekstini virheettä niin kuin sen päässäni kuulen, mistä syystä olen oppinut tauottamaan ja oikolukemaan muutamaan otteeseenkin. Silti, tätä lukiessani, voin todeta, että pitää neämmä taukoja pidentää.

Tämän sivun kuvitus on Turun taidemuseosta, Victor Westerholmin (1860 – 1919) Lehmät koivumetsässä. Nautin maalaustaiteesta, itse harrastan valokuvausta, koska se on nopeampaa ja suoraviivaisempaa. Kaikki tämän sivuston valokuvat ovat Copyright Kati Ahonen. Lehmäaiheiset maalaukset herättävät minussa nostalgiaa. Pienenä tyttönä viihdyin kummitätini navetassa Siilinjärvellä ja myöhemmin ensirakkauteni oli maatilallinen. Olin usean vuoden ajan vakituinen sijainen navetassa. Jaoin ruuat, mies lypsi. Minulle tuli kinaa muutaman lehmärouvan kanssa, joiden lypsy sujui potkuraudan avulla. Alkuun rehua kuljetettiin kottikärryillä, mutta niillä main kun liityttiin EU:hun, tuli taloo runko-ohjattava Avant. Mikäs sillä oli ajallessa. Olin kylän huonoin kokki, viihdyin paremmin pellolla vaikka muovittamassa rehupaaleja. Vanha emäntä laittoi minut Aitoon kotitalouskouluun lukion jälkeen. Se oli sellainen arvovaltainen ilmoitus: ”Sinä tyttö menet kotitalouskouluun, opettelet laittamaan ruokaa ja hoitamaan taloutta.” Muistelen jo edesmennyttä voimarouvaa lämmöllä. Orvokin siniset silmät ja hymy täynnä rakkautta. Siinä ei silti ollut tytöllä vastaan mukisemista, kun käsky kävi. Puoli vuotta olin Aitoossa ja se aika on täynnä hyviä muistoja niin lankojen värjäämisestä kuin leirikoulurahojen keräämisestä Tunisian reissua varten.

Opin minä siinä ympäristössä myös sen, että välttämättä ei se vanhanaikaisin työn jako ”Naisten ja miesten hommiin” ole minun juttuni. En ole sen jälkeen pahemmin leipomispäiviä pitänyt. Pakolliset hommat tulee keittiössä tehtyä, mutta ruoka minun keittiössäni ei synny rakkaudella.

Tästä olisi tarkoitus tehdä siis portfoliota. Vaikuttaa siltä, että juttu lähti heti sivupolulle, joten katsotaan mitä tästä syntyy. Luotto siihen, että hakukoneet eivät tätä löydä, on suuri. Sivupolusta tuli mieleeni muisto tukkimetsältä vanhan isännän kanssa. Sekin toimi lähinnä ilmoituksen pohjalta, että nyt mennään ja sen jälkeen keikuttiin traktorissa, kunnes oltiin oikeassa kohdassa. Vanha isäntä sahasi pölkkyjä ja minä niitä kärryyn siitä sitten heittelin. Kasvoin siinä ympäristössä enemmän kuin koko siihen astisen elämäni aikana. Se oli työtä. Siinä ympäristössä oltiin kiinni 24/7, mitä nyt välillä saatiin päivä vapaaksi. Peltötyöt, ja moni muu asia, menivät sään eivätkä kellon mukaan.